Mentorointi ohjaajalle

Mentorointi ja muuttuva työelämä

Tekijä: Johanna Wartio

Mentorin ja aktorin välinen vuorovaikutus parhaimmillaan auttaa aktoria oivaltamaan ja löytämään oman suuntansa työelämässä sekä elämän mittaisella jatkuvan oppimisen tiellä. Molempien motivaatio vuorovaikutukseen ja toinen toiseltaan oppimiseen antaa käänteismentoroinnin hengessä oivalluksia ja uutta näkemystä myös kokeneelle mentorille.

Mentoroinnilla yhteys ammattilaisten ja opiskelijoiden välille

Tekijä: Ari Ahlholm

Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemian ja TEHDAS Teatterin yhteistyönä elokuussa 2019 toteutetun NOUSUT-festivaalin tavoitteena oli antaa Taideakatemiasta valmistuville teatteri-ilmaisun ohjaajaopiskelijoille mahdollisuus kehittää omaa taiteellista opinnäytetyötään kentällä toimivien taiteilijoiden mentoroitavina. Festivaali toteutettiin TEHDAS Teatterissa elokuussa 2019. Prosessiin osallistui myös HUMAKin kulttuurituottajakoulutuksen opiskelijoita esityksien ja festivaalin tuottajina.