Digitarinat osaamisen ja urapolun jäsentäjinä

Tekijä: Pirita Juppi

Narratiiviset lähestymistavat ovat herättäneet tällä vuosituhannella suurta kiinnostusta monilla aloilla, ja tarinoiden hyödyntämisen ympärille on syntynyt oma ammattikuntansa. ”Tarinatyöläiset” uskovat vahvasti tarinoiden muutospotentiaaliin ja näkevät ne transformaation työkaluina niin yritysmaailmassa ja muissa organisaatioissa kuin myös yksilöiden, perheiden ja yhteisöjen elämässä (ks. esim. 1, 2). 

Tarinoiden avulla ihmiset jäsentävät elämänkokemustaan ja tavoittelevat jatkuvuuden ja koherenssin tunnetta elämäänsä. Lisäksi niillä on olennainen rooli yksilön identiteetin muokkaajina. Kun kerromme tarinaa itsestämme, rakennamme samalla kuvaa minuudestamme sekä itsellemme että muille. Tämä kertomusmuodossa ilmaistu narratiivinen identiteetti muuttuu ja vaihtelee elämänvaiheen ja kulloisenkin tilanteen mukaan. (3, 4, 5) 

Ihmiset voivat myös tietoisesti pyrkiä muokkaamaan omaa tarinaansa tai vaikkapa organisaation tarinaa  uuteen suuntaan. Tällaiseen vallalla olevien – usein ongelmakeskeisten ja yksilölle tai ihmisryhmälle haitallisten – kertomusten ”uudelleenkirjoittamiseen” on viitattu muun muassa  ”vaihtoisina kertomuksina” (alternative story/narrative) (6) ja ”vastakertomuksina” (counter-narrative) (7).

Katso tarinoiden viehätyksestä ja voimasta Tarinan voima -video Youtubesta

Digitaalinen tarinankerronta (digital storytelling) on oma erityinen käytäntönsä ja lajityppinsä narratiivisten lähestymistapojen joukossa. Digitaalisessa tarinankerronnassa työskentelyn välineinä toimivat digitaalisen median työkalut, ja ilmaisukeinoina käytetään kirjoitetun kertomuksen lisäksi ääntä, valokuvia ja muita visuaalisia elementtejä. 

Kirjoitetun tarinan tallentaminen kertojanääneksi tekee digitarinasta vahvasti henkilökohtaisen ja koskettavan – kertoohan ihmisen yksilöllinen ääni paljon hänen persoonastaan sekä puheena olevan asian herättämistä tunteista.  Digitarinoiden vaikuttavuutta onkin selitetty juuri tarinoiden multimodaalisuudella, eli sillä, että ne puhuttelevat katsojaa – ja myös tarinan tekijää – monien eri aistien välityksellä (8, 9).

Digitaalinen tarinankerronta sai alkunsa 1990-luvulla Yhdysvalloissa, Berkleyssä, jossa Joe Lambert kumppaneineen perusti Center for Digital Storytelling -keskuksen (nykyään pelkkä StoryCenter). Keskus syntyi aikana, jolloin mediateknologia oli vasta ottamassa ensi askeliaan digitalisoitumisen tiellä eikä internetin käyttö ollut vielä arkipäiväistynyt. Tuossa kontekstissa oli suorastaan vallankumouksellista ajatella ja pyrkiä siihen, että taiteen ja median valtavirrassa näkymättömät tavalliset ihmiset ja marginalisoidut vähemmistöryhmät voisivat saada äänensä kuuluviin lyhyiden videomuodossa julkaistujen multimedianarratiivien kautta. (10) 

2020-luvulla omien sisältöjen julkaisu sosiaalisen median kanavissa on arkipäiväistynyt – lähes ”kuka tahansa” osaa ottaa ja julkaista kännykällään kuvan tai videopätkän. Siitä huolimatta digitaalinen tarinankerronta on edelleen ajankohtainen osallistuvan median ja taidelähtöisen työskentelyn muoto, joka tuottaa koskettavia ja puhuttelevia tarinoita ja tarjoaa mieleenpainuvan ja voimaannuttavan kokemuksen työpajaosallistujille. 

Digitaalisesta tarinankerronnasta tekee erityisen ensinnäkin narratiivisuuden korostaminen: kyse on nimenomaan omakohtaisten, tekijöilleen merkityksellisten tarinoiden kertomisesta, ei mistä tahansa lyhyistä videoista. Toiseksi digitaalinen tarinankerronta on olennaisesti yhteisöllinen käytäntö: digitarinoita työstetään tyypillisesti ohjatuissa työpajoissa, mikä tuo prosessiin erityisen jakamisen, kuuntelemisen ja kuulluksi tulemisen kokemuksen. Kolmanneksi digitaalisessa tarinankerronnassa erityistä on reflektio: nopeasti verkkoon naputeltujen somejulkaisujen rinnalla digitaalinen tarinankerronta edustaa hidasta ja harkittua sisällön tuottamista sekä pysähtymistä oman elämän merkityksellisten kokemusten äärelle. 

Digitarinat ja urakertomukset opetuksen ja ohjauksen konteksteissa

Digitaalinen tarinankerronta taipuu monenlaisiin käyttötarkoituksiin. Sitä on hyödynnetty erilaisissa ympäristöissä: esimerkiksi moninaisissa projekteissa, työyhteisöissä, paikallisissa yhteisökeskuksissa, museoissa ja kirjastoissa. Työpajoja on järjestetty niin rajatuille kohderyhmille ja määritellyn teeman ympärille kuin myös täysin avoimina työpajoina, joihin kuka tahansa voi tulla kertomaan tarinaansa mistä tahansa itselleen merkityksellisestä aiheesta. Eri puolilla maailmaa digitarinoita on hyödynnetty muun muassa perinteen tallentamiseen, organisaatioiden ja yhteisöjen kehittämiseen, yksilön identiteettityön tukemiseen, ryhmien välisen vuoropuhelun edistämiseen, yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, vertaistukeen, terveysvalistukseen ja digitaitojen opettamiseen. (Ks. esim. 11, 12)

Digitaalinen tarinankerronta on herättänyt innostusta myös eri asteiden oppilaitoksissa. Korkeakouluissa on kiinnostanut etenkin digitaalisen tarinankerronnan potentiaali reflektiivisen ja transformatiivisen oppimisen välineenä. Digitarinoita on hyödynnetty opittujen asioiden ja ammatillisen kasvun reflektointiin sekä ammatillisen identiteetin työstämiseen. (Ks. esim. 13, 14, 15, 16)

Digitaalinen tarinankerronta käytäntönä voi integroitua yksittäisten oppiaineiden ja opintojaksojen sisälle, tai olla yksi menetelmä opintoja läpäisevässä opinto-ohjauksessa ja tuutoroinnissa.

Myös uraohjauksessa on alettu kiinnostua narratiivisten menetelmien tarjoamista mahdollisuuksista. Työurien fragmentoituminen, monimuotoistuminen ja henkilökohtaistuminen on lisännyt tarvetta uudentyyppiselle uraohjaukselle, joka huomioi kokonaisvaltaisesti ihmisen elämäntarinan. Urakertomukset voivat auttaa tutkimaan ja jäsentämään yleisempiä työuran muutoksia sekä omaan työuraan liittyviä kokemuksia ja hahmottamaan jatkuvuuksia katkonaisessa urapolussa. (17) 

Urakertomuksia voidaan tuottaa tietoisesti ja ohjatusti, kirjoittamalla tai vaikka juuri digitarinoiden muodossa. Toisaalta laveasti ymmärrettynä urakertomukset ovat jotain, mitä kaikki ihmiset työstävät jatkuvasti, tiedostivatpa sitä tai eivät. Aihetta tutkineen Mark Scillion mukaan urakertomuksissa on kyse siitä, minkälaista tarinaa kerromme itsellemme ja muille siitä, keitä olemme työssä ja ammattilaisena. Kyse on siis oman ammatillisen identiteetin (tai moninaisten työidentiteettien) artikuloinnista. (18) 

Urakertomuksella on väliä, sillä positiivinen urakertomus voi tuoda kontrollin ja turvallisuuden tunnetta riippumatta työsuhteen pysyvyydestä. Scillio viittaa tähän subjektiiviseen kokemukseen ”uraturvallisuutena” (career security). Scillion mukaan hyvä eli uraturvallisuutta ylläpitävä urakertomus on sellainen, johon sisältyy jokin visio halutusta tulevaisuudesta sekä kokemus etenemisestä kohti omia ammatillisia tavoitteita ja toiveminää. Yksilön urakertomus ei kuitenkaan ole pysyvä, vaan sitä muokataan, kun olosuhteet muuttuvat. Erityisen kriittinen urakertomuksen rooli voikin olla erilaisissa työelämän kriisi- ja muutostilanteissa – tällöin omasta urakertomuksesta usein myös tullaan tavallista tietoisemmaksi. (19)

 Korkeakouluopintojaan aloittava tai niistä valmistuva opiskelija on omalla urapolullaan kriittisessä siirtymäkohdassa. Digitaalinen tarinankerronta voi tarjota yhden lisävälineen oman siihenastisen työelämä- ja koulutuspolun ja niiden myötä karttuneen osaamisen hahmottamiseen sekä oman ammatillisen tulevaisuuden kuvitteluun ja unelmointiin. Oman urapolun, ammatillisen osaamisen ja ammatti-identiteetin reflektointi ja jäsentäminen tarinamuotoon voi auttaa näkemään mielen ja merkityksen sekä johdonmukaisen ”juonen” näennäisen hajanaisissa ja katkonaisissakin kokemuksissa.

Lähteet

1. Stone, R. 2005. The Healing Art of Storytelling: A Sacred Journey of Personal Discovery. Lincoln, NE: iUniverse.

2. Swart, C. 2013. Re-Authoring the World. The Narrative Lens and Practices for Organizations, Communities and Individuals. Randburg: Knowres Publishing.

3. Ihanus, J. 2009. Sanat että hoitaisimme: kirjallisuusterapia ja kertomukset. Teoksessa Ihanus, J. (toim.). Sanat että hoitaisimme. Terapeuttinen kirjoittaminen. Helsinki: Duodecim, 13–48.

4. Ihanus, J. 2015. Self-Narratives, Between the Self and Other. Scriptum. Creative Writing Research Journal  2 (4). 4–29. Saatavana osoitteessa: https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/48135/1/Scriptum_4-15.pdf Luettu 28.5.2020.

 5. Hänninen, V. 2000. Sisäinen tarina, elämä ja muutos. Akateeminen väitöskirja. Tampere: Tampereen yliopisto. Sosiologian ja sosiaalipsykologian laitos.

6. Swart, C. 2013.

7. Frandsen, S., Kuhn, T. & Wolff Lundholt, M. 2016.  Counter-Narratives and Organization. New York: Routledge.

8. Hull, G. A. & Nelson, M. E. 2005. Locating the semiotic power of multimodality. Written Communication 22 (2). 224–261.

9. Lundby, K. 2008.  Introduction: Digital storytelling, mediatized stories. Teoksessa Lundby, K. (toim.): Digital Storytelling, Mediatized Stories. Self-representations in new media. New York: Peter Lang, 1–17. 

10. StoryCenter n.d. Our Story. Verkkosivusto. Saatavana osoitteessa: https://www.storycenter.org/history Luettu 28.5.2020.

11. Lambert, J. & Hessler, B. 2018. Digital Storytelling. Capturing Lives, Creating Community. New York: Routledge.

12. Hartley, J. & McWilliam, K. (toim.) 2009. Story circle. Digital Storytelling around the World. Malden, MA & Oxford: Wiley-Blackwell.

13. Jamissen, G., Hardy, P. & Nordkvelle, Y. (toim.) 2017. Digital Storytelling in Higher Education: International Perspectives. New York: Palgrave Macmillan.

14. Barret, H. C. 2006. Researching and Evaluating Digital Storytelling as a Deep Learning Tool. Teoksessa Crawford, C. et al. (toim.). Proceedings of Society for Information Technology and Teacher Education International Conference 2006. Chesapeake, VA: AACE. 647–654. Saatavana osoitteessa: http://electronicportfolios.org/portfolios/SITEStorytelling2006.pdf Luettu 28.5.2020. 

15. Jenkins, M. & Lonsdale, J. 2007. Evaluating the effectiveness of digital storytelling for student reflection. Proceedings Ascilite Singapore 2007. Saatavana osoitteessa: http://digitalstorylab.com/wp-content/uploads/2015/04/jenkins.pdf Luettu 28.5.2020.

16. Juppi, P. & Tanskanen, I. 2019. Ammatillinen elämäkertaprosessi osana kulttuurialan yamk-opintoja. Teoksessa Tanskanen, I. (toim.). Taide töissä – Näkökulmia taiteen opetukseen sekä taiteilijan rooliin yhteisöissä. Turku: Turun ammattikorkeakoulu. 40–55. Saatavana osoitteessa: http://julkaisut.turkuamk.fi/isbn9789522167170.pdf Luettu 28.5.2020. 

17. Marttila, L. 2016. Muuttuvat urat versus perinteiset urakertomukset. TAMK-journal, Ammatillinen opettajankoulutus, asiantuntija-artikkelit. 24.5.2016. Saatavana osoitteessa: http://tamkjournal.tamk.fi/muuttuvat-urat-versus-perinteiset-urakertomukset/ Luettu 28.5.2020.  

18. Scillio, M. 2017. Making career stories: Navigating work and a sense of security.  Cham, Switzerland: Springer.

19. Scillio, M. 2017.