Intohimosta ammatti -aarrekartan tekstiversio

Taustaääni

Taustalla kuuluu maastossa kävelyn ääntä.

Taustakuvat

Taustalla on valokuvia, grafiikkaa ja käsin kirjoitettua tekstiä opiskelijan kuvaamista extremeliikunta-sarjan tuottajan ammattiin liittyvistä asioista.

Opiskelijan kertomus

Lukija: Emma Nyyssölä

1. Emma, tuleva Extremeliikunta tv-sarjan tuottaja

Me ollaan tehty tällainen visuaalinen roadmap, kartta konkreettisista asioista miten esimerkiksi tämmöiseen voi päätyä.

2. Kiipeilijä

Tässä fiktiivisessä kartassa tää henkilö sanotaan vaikka Emma on harrastanut koko nuoruutensa tai jonkin aikaa kalliokiipeilyä, vuorikiipeilyä, boulderointia, eli tämmöstä vähän extremempää. 

3. Sometusta

Jossain vaiheessa Emma on innostunut kuvaamaan sitä harrastelijamielessä vaikka goProlla ja päätynyt sitten myös somettamaan siitä. Ja sillä on ollut kohtuullinen määrä seuraajia, orastava somekokemus ja tausta tästä extreme-maailmasta. 

4. Opiskelujen kautta vaihtoon

Sitten lukion jälkeen tämä Emma on mennyt opiskelemaan liikunnanohjaajaksi ammattikorkeakouluun ja opiskelujen aikana käynyt vaihdossa Intiassa. Innostui siellä matkailusta ja sai uusia elämyksiä ja seikkailuja.

5. Osaamisen hankkimista

Kuvausharrastuksesta tulee sitten vähän vakavampaa ja Emma haluaa hankkia lisää osaamista….käy jonkun valokuvauskurssin ja somekoulutuksen. Tavoitteena ja ajatuksena oli että sais sitä kautta sille omalle tilille enemmän ammattimaisuutta ja näkyvyyttä. 

6. Yrittäjäksi?

Pikkuhiljaa sitte niitä tykkäyksiä ja katsojia tulee lisää ja alkaa saada yhteydenottoja että tulisitko mukaan ja tulisitko meille tämmöseen tekemään tätä ja tätä.  Että siitä lähtee sitte itämään semmonen yrittäjyysajatus, että oiskohan tästä hommasta siihen…voisko tällä ihan ansaita

7. Yhteistyökumppani

Sitten Emma muistaa Tiinan, joka oli kova tyyppi kokeilemaan kaikkea ja tosi rohkea ja innovatiivinen, sillä oli aina hyviä ideoita. Tiina tykkäs kiertää maailmaa…ja se oli myös tosi hyvä editoimaan, kun se kuvas paljo reissussa. Emma soittaa Tiinalle, että nyt olisi mahdollisuus tulla tekemään tämmöstä extreme-ohjelmaa, että mennäänkö joku päivä kahville ja aletaan kunnolla työstää tätä.

8. Tv-ohjelma

Sitten päästäänkin tähän, että meillä on tämmöinen ohjelma ”Hengissä” tai vaikka ”Syvissä vesissä” ja sen laajenemismahdollisuudet ovat ihan rajattomat, kun saa markkinoitua vaikka Sub-tv:lle joka näyttää sitä lauantai-iltaisin, niin rahaa alkaa tulemaan ja toimintaa voidaan kehittää tai laajentaa ja palkata lisää porukkaa sinne tai julkkiksia tekemään ne temput sun puolesta kun et itse enää uskalla.

9. Minkälaista osaamista meillä tällä hetkellä puuttuu?

Kukaan meistä ei ole vuorikiipeillyt, mutta se ei ole olennaista kun on uskallusta ja rohkeutta lähteä tällaiseen mukaan. Kenenkään meistä sometus ei ole ammattimaisella tasolla. Sitä voisi hioa että saisi siihen lisää timanttisuutta. Ottaa vaikka jonkun Marianne Neuvosen somekurssin, miten tehdä rahaa installa? Videokuvaaminen on hataralla pohjalla eli siihen pitäisi saada vahvistusta. Mutta kaikki nämä ovat sellaisia joita voi erilaisten kurssien ja koulutusten avulla saamaan.  

10. Mitä meiltä ehkä voi jo löytyä?

 Liikunnanohjaajakoulutus meillä on menossa ja sieltä tuleva osaaminen on kohta hankittuna. Harjoitteluissa ollaan oltu ja sitä kautta saatu osaamista. Ja tuo samanhenkinen kaveri ja häneltä saatu tuki ja turva on tärkeässä roolissa. 

11. Mitä vielä muuta?

Kielitaitoa vaaditaan, kun matkataan ympäri maailmaa, rohkeutta pitää olla lähteä ja markkinointiosaamista ja yritystoiminta- ja verkostoitumista pitää jossain vaiheessa alkaa kehittää kun aletaan vakavoitua tämän asian kanssa ja aletaan hankkimaan tv-sopimuksia. 

Ohjaajan pohdintaa

Tässä tarinassa Emmaon kyllä varsinainen innovaatio-osaaja ja häneltä löytyy tuollaista spesiaaliosaamista, joka on hankittu aivan jossain muualla kuin siellä formaalissa koulutuksessa. Ei todellakaan kannata jäädä sinne pelkän tutkinnon taakse ja ajatukseen siitä, että tietty tutkinto on antanut sulle ne tietyt osaamiset ja valmiudet.

Jos sieltä Mollin sivuilta lähtee tuota osaamista vastaavia työpaikkoja etsimään, niin tulos voi olla kyllä aika laiha. Eli pitää toimia juuri noin, että tuota osaamista pitäisi osata nyt tarjota ja mainostaa…löytää esimerkiksi ne mahdolliset piilotyöpaikat tai tehdä itselleen se työpaikka, kuten Jenni tässä.